BLOGI ON MUUTTANUT!

Hei kaikki ihanat lukijani! Muutoksen tuulet ovat puhallelleet ja blogi on siirtynyt täältä wordpressistä blogspottiin. Minut löytää kauhan varresta sieltä tästä lähtien 🙂 Toivon, että te, rakkaat lukijani siirrytte mukanani seurailemaan sinne tulevia postauksia. Kaikki vanhat reseptit säilyvät täällä wordpressissä, mutta ovat myös siirrettynä blogspotin puolelle. Tänne wordpressiin ei ole tulossa enää uusia julkaisuja, joten…

Paistettua riisiä naudansuikaleilla

Kesäkuumalla festareilla liikkuessa kaikista herkkuruokakojuista katseeni nauliutuu yleensä sellaiseen, jossa on myynnissä paistettua riisiä. Pelkkä tuoksu jo itsessään on huumaava ja ai että, se ensimmäinen haarulallinen, nam! ❤ Paistetun riisin tekeminen ei ole vaikeaa, vaatii vaan sen verran suunnittelua, että keität edellisenä päivänä basmatiriisiä 🙂 Ruoka tehdään yleensä nimenomaan edellispäivän riisistä. Sekaan voit heittää omien…

Läskisoosi

Tämä on sellaisia perinneruokia joiden reseptiin ei uskalla kajota, joten hyvin yksinkertaisella ohjeella mennään. Vielä ennen reseptiä pientä yleissivistystä 🙂     Läskisoosin lyhyt historia   Vielä 1850-luvun puolivälissä ei läskisoosi ollut yleisesti tunnettu, mutta jo 1880-luvulla yleistynyt suolaläski eli Amerikan läski, myös masiinaläskinä tunnettu, josta valmistettiin paistinpannussa käristystä, alkoi yleistyä metsä- ja uittomiesten sekä…

Rukiiset joulutortut härkäleike-savuporotuorejuusto täytteellä

Meillä ei liiemmin makeita leivota, mutta suolaiset maistuvat kyllä. Nyt pikkujoulujen alkaessa ajattelin tehdä joulutorttuja. Ei niitä perinteisiä, vaan itselle omaan suuhun maistuvampia. Olin ystävän luona kylässä ja hänellä oli Pirkan tai k-ruoan (en ole varma kumpi, kun kyseessä oli lehtileike) ohje talteen laitettuna rukiisista joulutortuista porotäytteellä. Taikina tehtiin kyseisen ohjeen mukaisesti, mutta täytteet halusin…

Pizzapohja

Olen julkaissut arkistoon muutamankin pizzan ohjeen ja ajattelin nyt tehdä vielä erillisen pizzapohjaan keskittyvän ohjeen 🙂 Meillä vaihtelee hirveästi pohjan jauhot, tykkään usein lisätä hieman ruisjauhoja makua tuomaan . Tällä kertaa teen pelkkään vehnäjauhoon johon moni on tottunut ja niitä yleensä löytyy aina kotoa kaapista 🙂 Kuten olette varmaan ohjeistani huomanneet, käytän lähes poikkeuksetta kuivahiivaa….

BBQ-kastike

Viimeksi tehdessäni nyhtöpossua oli ajatuksena tehdä blogiin julkaisu bbq-kastikkeesta. Hajamielisenä unohdin kuitenkin ottaa kuvat kastikkeesta 🙂 Tänään meillä on pizzaperjantai ja ajattelin tekasta bbq-kastiketta yhdeksi täytteeksi. Kastikkeen tekeminen on helppoa eikä aktiivista aikaa mene paljoa tekemiseen. Mikäli et ole valkosipulin ystävä, suosittelen jättämään sen pois tai vähentämään ainakin määrää 🙂 Teen erillisen postauksen pizzapohjista kunhan…

Täytetyt letut

Meillä ei isänpäivää sen kummemmin juhlita, kun isäni on siirtynyt jo vuosia sitten ajasta ikuisuuteen. Halusin kuitenkin tehdä tyttärelleni jotain herkkuruokaa jo kotoa löytyvistä aineksista.  Täytetyt letut ovat passeli suht nopea ruoka joka maistuu aina 🙂 Laitan yleensä taikinaan kaurahiutaleita antamaan makua, nyt niitä ei valitettavasti hyllyssä ollut. Lisäsin ne kuitenkin ohjeeseen 🙂    …

Kotitekoiset dumlet

Meillä harvemmin makeita tehdään, mutta joskus kuitenkin 🙂 En ole oikeastaan ikinä ollut kakkujen sun muiden perään, mutta karkki kyllä maistuu, ehkä vähän liiaksikin asti ;D Eilen netin ihmeellisessä maailmassa tuli katseltua herkkujen kuvia ja sain ajatuksen, että voisin tehdä itse dumleja. Toffeeta on tullut tehtyä satunnaisia kertoja vuosien varrella, piti vain palautella mieleen niiden…

Currymajoneesi

Tuli tehtyä pitkästä aikaa nugetteja ja niiden kylkeen sopii maustettu majoneesi tosi hyvin. Usein tulee käytettyä Hellmann’sin majoneesia ja sekoitettua siihen vähän srirachaa, ja hyväähän se on. No nyt ei sattunut kaapissa olemaan, joten piti tehdä itse. Majoneesin teko on todella helppoa ja nopeaa! 🙂     Currymajoneesi 3 dl Tarvitset:   2 dl rapsiöljyä…

Lasagnea keiton muodossa

Ruoalla saa leikkiä, sanoi muut mitä tahansa! Rakastan lasagnea ❤ Teen yleensä aina erittäin mehevää lasagnea jossa ei kastikkeita säästellä. Bolognesea sekä juustokastiketta tulee tietenkin joka kerrokseen molempia 😉 Eilen aloitellessani hommia kyökin puolella sain ajatuksen lapsen kiljuvan nälän siivittelemänä. Mitä jos tekisinkin lasagnekeittoa. Ajallisesti siinä säästää aika paljon vaikka blolognesea kannattaakin haudutella ainakin tunti…

Riisifrutti

Törmäsin vuosia sitten kotikokin sivustolla vaniljaisen riisifrutin ohjeeseen. Aika hienoa, että tätäkin herkkua voi valmistaa itse ja sanoisin olevan hyvin saman makuista kuin kaupan vastaava 🙂 Ja mikäs sen parempaa kuin se, että tiedät mitä tekemäsi jälkkäri sisältää – ilman lisäaineita. Ohje on hyvin pitkälti sama kuin aiemmin mainitsemallani sivustolla, olen hieman määriä muokannut.  …

Makaronivelli

Tämä on taas sellaisia ruokia jotka jakavat mielipiteet. Itse kuulun heihin, joilla on lämpöiset lapsuusmuistot kyseisestä ruoasta. Monet kerrat lapsena pyytämällä pyysin, että äitini tekisi tätä minulle oikein ison satsin 🙂 Pidemmittä puheitta ohjeen pariin..     Riittoisuus neljä annosta Tarvitset:   1l + 1dl maitoa (desi menee suurustamiseen) 2 dl makaronia 1 rkl vehnäjauhoja…